Luodaan epämääräinen alue syrjäseudulla, asutetaan se vähintään yhdellä verenhimoisella höyrypäällä ja tuodaan paikalle joukko pahaa aavistamattomia ulkopuolisia kamppailemaan hengestään. Moneen kertaan nähty konsepti ei lakkaa motivoimasta elokuvantekijöitä 2000-luvullakaan, mistä käy todisteeksi Peter Stanley-Wardin debyyttiohjaus Small Town Folk – läpikulku kielletty (Small Town Folk, GBR 2007).
Uuden brittiläisen kauhun huokeimpiin edustajiin lukeutuvassa elokuvassa paha paikka on Grockletonin maalaiskylä ja tarkemmin sen keskiössä sijaitseva Beesleyn kartano tiluksineen. Tilan omistaja ei suvaitse maillaan vieraita, vaan tunkeilijat päätyvät oitis ihmismetsästystä harjoittavien maajussien riistaksi. Tällä kertaa tähtäimeen jää kutemishinkuisia nuoria, eksynyt matkailijapariskunta ja luontokuvaaja, joiden elinaikaennuste on noin 90 minuuttia, mikäli DVD:n takakannessa ilmoitettuun kestoon on luottaminen.
Mikäpä siinä. Vaikkei juoni omaperäisyydellä juhlisikaan, voi puutteet korvata aina innokkuudella ja kekseliäisyydellä. Ensin mainittua digivideolle kuvatun halpiksen tekijöillä riittääkin, mutta jälkimmäisen kanssa on vähän niin ja näin. Omaehtoisen tekemisen ikuinen varjopuoli, esikuvien apinointi, paistaa suodattamattomana niin monessa kohtauksessa, että vaikutteiden bongailussa on ainesta kovan luokan juomakilpailuun. Jos tämän hieman kiusallisen seikan kykenee ohittamaan, jää jäljelle hyvin köykäisistä aineksista koottu, puujalkahuumorilla höystetty splatter-riento, jonka hahmot ovat joko ontosti tyypiteltyjä uhreja tai hassuiksi tarkoitettuja, sisäsiittoisia peräkamarinpoikia mustattuine hampaineen. Ankeasti alkava tarina paranee loppua kohti tarjoten viimeisillä minuuteilla jopa toimivia jännityksen hetkiä, mutta kokonaisuutena taposta toiseen etenevä elokuva ei kestä yhtä katselua enempää.
Tekninen toteutus jättää ristiriitaisen vaikutelman, sillä periaatteessa välineiden hallinta on kunnossa, mutta kaikki ratkaisut eivät miellytä silmää. Useimpien ulkokohtausten kuvaaminen sisätiloissa bluescreeniä vasten luo elokuvalle todella keinotekoisen ulkoasun, jota DVD:n tuhnuinen ja pehmeä kuva ei ainakaan paranna. Luonnollisuutta on turha hakea myöskään CGI-tehosteista, joihin on turvauduttu kaikissa vähänkin vaativammissa tappokohtauksissa ja lavastuksissa. Aidossa ulkoympäristössä tallennetut pätkät sen sijaan näyttävät sangen asiallisilta, ja loppuhuipennuksen autojakso todistaa, että stunt-miehille on ollut ihan todellista tarvetta. Kahden eri kuvausmetodin yhteensovittaminen ei ole siis lainkaan saumatonta, mikä vahvistaa kokonaisuuden hajanaisuutta.
Ääniraidalla pauhaa lähes tauotta vasemmalle kallistuva musiikki oikean kanavan tuutatessa pelkkää dialogia ja muiden äänien hallitessa keskikenttää. Erikoinen jako estää kerrosten puuroutumisen, mutta vaatii myös korvilta huomattavaa totuttelua. David James Nielsenin kirjoittamat sävelmät ovat sinänsä parempia kuin tämäntyyppisissä tuotannoissa keskimäärin, mutta valikoivalla sijoittelulla olisi päästy parempaan tulokseen, koska jatkuva soitto ei tue pahemmin kohtauksia. Enimmäkseen harrastelijanäyttelijöiden suoltamassa puheessa on laadullista vaihtelua siinä kuin muussakin esiintymisessä, mutta pahimmat tönkkösuolatut sönköttäjät on onneksi raakattu roolitusvaiheessa. Mukaan on haalittu tutumpiakin naamoja, kuten kehyskertomuksen juontajina esiintyvät Willow'n nimiroolista muistettava Warwick Davis ja vielä pitemmän elokuvauran tehnyt Howard Lew Lewis.
Tee-se-itse-elokuvien kentällä Small Town Folk sijoittuu paremmalle sektorille, mutta tekijöiden vaivannäön arvostamisesta huolimatta elokuva ei ole sittenkään järin erikoinen. Kuriositeettiarvoa piisaa kumminkin siinä määrin, ettei laadultaan välttävästä DVD:stä pulitettu marketin poistokaukalon ulosheittohinta tunnu aivan ryöstöltä.
