Vietnamin sodan päättymisestä on kulunut yli vuosikymmen, mutta kadonneeksi julistettu luutnantti Steve Shepard (William Katt) lymyilee edelleen sitkeästi viidakossa Kamputsean ja Vietnamin välisen rajaseudun omana Tarzanina ja Mustanaamiona. Paikallisväestön keskuudessa Valkoisena aaveena tunnetun Shepardin ja hänen raskaana olevan puolisonsa Thin (Star Trek: The Next Generationissa Keiko O'Brienina vakiovieraillut Rosalind Chao) maja on pitkän rauhallisen jakson jälkeen jäämässä laajenevan rajasodan jalkoihin, joten pariskunta lähettää hätäviestin Yhdysvaltain armeijalle. Helikopterikyydin tilaaminen ei onnistu kuitenkaan noin vain, sillä esivalta pelkää diplomaattista selkkausta. Äkillisen ongelman ratkaisuksi keksitään ulkopuolinen pelastuspartio, joksi pestataan kapteeni Walkerin (Wayne Crawford) johtama palkkasoturijoukko.
BJ Davisin ohjaama Tuskan tunnit (White Ghost / Prisjägarna, USA 1987) osallistuu Ronald Reaganin presidenttikauden Vietnam-traumojen jälkipyykkitalkoisiin yhdistelemällä Rambo - taistelija 2:a, Suoraa toimintaa ja Platoon - nuoria sotilaita. Kahden ensiksi mainitun omat pojat kotiin -mentaliteetti ja velkojen makselu Victor Charlielle ovat tukevasti etusijalla, mutta konsensuksen murtavat maton alle lakaistut, vuosientakaiset sotarikokset sekä niihin liittyvät veteraanien henkilökohtaiset kaunat. Tunteettomaksi tappokoneeksi propagandan ja sotakokemusten puristuksessa parkkiintuneen Walkerin ja kovista kokemuksistaan huolimatta inhimillisyytensä säilyttäneen Shepardin kuurupiilo on puhdasta hyvän ja pahan välistä taistelua, johon tuovat lisäkierrettä kurittoman pelastusryhmän epäyhtenäiset asenteet sekä sadistisina kiduttajina kuvatut vietnamilaissotilaat. Luonnekuvat jäävät lopulta tavanomaisiksi stereotyypeiksi, sillä asetelman psykologisiin ulottuvuuksiin ei juuri ehditä paneutua toiminnan tiimellyksessä.
Kiistakumppaneita yhdistäväksi asiaksi siivilöityy kommunistien listiminen, joka näyttää olevan tämänkin filmin perusteella jokaisen amerikkalaismiehen velvollisuus puoluetaustasta riippumatta. Ja tämä sarka hoidetaan viimeisen päälle antaumuksella, vaikka jenkkien sotataidot asetetaankin moneen otteeseen kyseenalaisiksi. Tulilinjalle päättömästi ryntäileviä sissejä niitetään tantereeseen puolentoista tunnin aikana kymmenittäin, ja ehditäänpä komennuksen lomassa pistää yksi vankileirikin matalaksi. Ammuskelu ja räjäyttely ovat tuttua kasarikäytäntöä ilmassa lentelevine ruumiineen, mutta räiskinnän innostavuutta syövät vietnamilaisten ennätyksellisen heikko osumatarkkuus ja hitaat hoksottimet, joiden vuoksi amerikkalaiset ovat tulitaisteluissa käytännössä lähes vahingoittumattomia. Ylivoimaisuuttaan mekastavat tunarit tasoittavat unohtelemalla toistuvasti, että tiiviisti ansoitetuilla alueilla on syytä katsoa mihin astuu.
Suomenkielinen käännösnimi ei kuvaa täysin katselukokemusta, mutta Tuskan tunnit on silti ryppyotsainen, kankeasti näytelty ja melkoisen tyhmä elokuva, jonka viihdearvot ovat aika vähissä, vaikka ruutia palaa kiitettävästi. Käsikirjoittaja Gary Thompson on sittemmin päässyt paremmin palkattuihin hommiin, mutta työn taso ei ole noussut samaan malliin, mistä ovat osoituksena sellaiset suuren budjetin rimanalitukset kuin Hollow Man - mies ilman varjoa ja Hurjapäät.
BJ Davisin ohjaama Tuskan tunnit (White Ghost / Prisjägarna, USA 1987) osallistuu Ronald Reaganin presidenttikauden Vietnam-traumojen jälkipyykkitalkoisiin yhdistelemällä Rambo - taistelija 2:a, Suoraa toimintaa ja Platoon - nuoria sotilaita. Kahden ensiksi mainitun omat pojat kotiin -mentaliteetti ja velkojen makselu Victor Charlielle ovat tukevasti etusijalla, mutta konsensuksen murtavat maton alle lakaistut, vuosientakaiset sotarikokset sekä niihin liittyvät veteraanien henkilökohtaiset kaunat. Tunteettomaksi tappokoneeksi propagandan ja sotakokemusten puristuksessa parkkiintuneen Walkerin ja kovista kokemuksistaan huolimatta inhimillisyytensä säilyttäneen Shepardin kuurupiilo on puhdasta hyvän ja pahan välistä taistelua, johon tuovat lisäkierrettä kurittoman pelastusryhmän epäyhtenäiset asenteet sekä sadistisina kiduttajina kuvatut vietnamilaissotilaat. Luonnekuvat jäävät lopulta tavanomaisiksi stereotyypeiksi, sillä asetelman psykologisiin ulottuvuuksiin ei juuri ehditä paneutua toiminnan tiimellyksessä.
Kiistakumppaneita yhdistäväksi asiaksi siivilöityy kommunistien listiminen, joka näyttää olevan tämänkin filmin perusteella jokaisen amerikkalaismiehen velvollisuus puoluetaustasta riippumatta. Ja tämä sarka hoidetaan viimeisen päälle antaumuksella, vaikka jenkkien sotataidot asetetaankin moneen otteeseen kyseenalaisiksi. Tulilinjalle päättömästi ryntäileviä sissejä niitetään tantereeseen puolentoista tunnin aikana kymmenittäin, ja ehditäänpä komennuksen lomassa pistää yksi vankileirikin matalaksi. Ammuskelu ja räjäyttely ovat tuttua kasarikäytäntöä ilmassa lentelevine ruumiineen, mutta räiskinnän innostavuutta syövät vietnamilaisten ennätyksellisen heikko osumatarkkuus ja hitaat hoksottimet, joiden vuoksi amerikkalaiset ovat tulitaisteluissa käytännössä lähes vahingoittumattomia. Ylivoimaisuuttaan mekastavat tunarit tasoittavat unohtelemalla toistuvasti, että tiiviisti ansoitetuilla alueilla on syytä katsoa mihin astuu.
Suomenkielinen käännösnimi ei kuvaa täysin katselukokemusta, mutta Tuskan tunnit on silti ryppyotsainen, kankeasti näytelty ja melkoisen tyhmä elokuva, jonka viihdearvot ovat aika vähissä, vaikka ruutia palaa kiitettävästi. Käsikirjoittaja Gary Thompson on sittemmin päässyt paremmin palkattuihin hommiin, mutta työn taso ei ole noussut samaan malliin, mistä ovat osoituksena sellaiset suuren budjetin rimanalitukset kuin Hollow Man - mies ilman varjoa ja Hurjapäät.
(30.6.2007)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti