1960-luvun lopulta lähtien elokuva-alalla työskennellyt Walter Hill on saavuttanut käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana kunnioitettavan ansioluettelon, johon on kertynyt monta klassikoksi luokiteltavaa teosta. Niinpä Hillin nimellä on edelleen katetta, vaikka hänen kädenjälkensä on himmennyt hiljalleen 80-luvulla tapahtuneen notkahduksen jälkeen. Viimeisin täysipainoinen ohjaustyö Tunkeutujat (Trespass / Looters, USA 1992) on sekin jo niin kaukaa kuin vuodelta 1992.
Bob Galen ja Robert Zemeckisin juonima Tunkeutujat on tyylipuhdas high concept -elokuva, jonka esittelyyn ei ole varmasti tarvittu pitkiä puheita palavereissa. Arkansasilaiset palomiehet Vince (Bill Paxton) ja Don (William Sadler) saavat käsiinsä kartan, joka paljastaa 50 vuotta aiemmin kätketyn murtosaaliin sijainnin. Rahahuolten kanssa painiskelevilla miehillä ei ole mitään rikastumista vastaan, joten seuraavan vapaapäivän ohjelmaksi sovitaan reissu St. Louisiin. Karttaan merkitty, hylätty kerrostalo suo häiriöttömät olosuhteet etsinnöille, mutta syrjäisyys tekee paikasta ihanteellisen myös huumekauppiaiden liiketoimille. Molempien osapuolten työrauhan rikkoo lopulta murha, jonka Vince näkee sattumalta. King Jamesin (Ice-T) johtamat rikolliset saavat pakoon pyrkivän todistajan kiinni, mutta kaverinsa avuksi rientävä Don estää vaimennustoimet nappaamalla yhden diilereistä panttivangiksi. Ihmiskilven turvin palomiehet telkeytyvät aarrekartan osoittamaan huoneeseen, josta ei ole toista uloskäyntiä.
Salvatun oven aiheuttamaan pattitilanteeseen olisi helppo kaataa koko elokuva, mutta Hill pusertaa niukkuudella taitavasti pelaavasta käsikirjoituksesta istuimeen naulaavan jännitysnäytelmän. Donin ja Vincen kuumeisesti miettimillä pakokeinoilla sekä huonosti joukkueena toimivien diilerien yrityksillä murtautua huoneeseen vahingoittamatta oveen köytettyä Jamesin pikkuveljeä säädellään sopivasti painetta ja helpotusta, jolloin katsomiskokemuksesta muodostuu pienoinen adrenaliinivuoristorata.
Jottei kissa ja hiiri -leikki menisi liian yksinkertaiseksi, on tarinassa huomioitu myös osanottajien henkinen kantti, mikä lisää leiviskänsä hyvin hoitavien Paxtonin ja Sadlerin sekä mukiinmenevästi suoriutuvien Ice-T:n ja Ice Cuben päärooleihin ripauksen haasteellisuutta. Toivottomuuden partaalla horjuvat palomiehet reagoivat tilanteeseen eri tavoin moraaliltaan joustavan Donin sukeltaessa yhä syvemmälle opportunismiin samalla, kun Vince yrittää toimia kiperimmissäkin tilanteissa omaa etiikkaansa noudattaen. Väistämättömät törmäykset koettelevat kaverusten yhteishenkeä, jonka kestävyys ei ole lainkaan itsestään selvää. Seinän toisella puolella ollaan vielä kiikkerämmällä pohjalla Jamesin kurittomien ja ensisijaisesti omaa etuaan ajavien alaisten kyttäillessä sopivaa tilaisuutta kohentaa asemaansa jengin hierarkiassa.
Etelän valkoisten ja pohjoisen mustien välille avautuva vastakohtaisuuksien kuilu on ammottava, mutta leirit yhdistää kaikista rajoista piittaamaton ahneus. Tuhoisan luonteenpiirteen käsittelyssä Tunkeutujat ei ole yhtä ravisteleva kuin vaikkapa Sierra Madren aarre, mutta pulmallista tilannetta entisestään mutkistavat rikkaudet ja niiden herättämä kullanhimo ovat tarinan kaipaama lisätekijä, jolla elokuva raivaa tiensä viime vuosikymmenen toimintajännäreiden parhaimmistoon.
Bob Galen ja Robert Zemeckisin juonima Tunkeutujat on tyylipuhdas high concept -elokuva, jonka esittelyyn ei ole varmasti tarvittu pitkiä puheita palavereissa. Arkansasilaiset palomiehet Vince (Bill Paxton) ja Don (William Sadler) saavat käsiinsä kartan, joka paljastaa 50 vuotta aiemmin kätketyn murtosaaliin sijainnin. Rahahuolten kanssa painiskelevilla miehillä ei ole mitään rikastumista vastaan, joten seuraavan vapaapäivän ohjelmaksi sovitaan reissu St. Louisiin. Karttaan merkitty, hylätty kerrostalo suo häiriöttömät olosuhteet etsinnöille, mutta syrjäisyys tekee paikasta ihanteellisen myös huumekauppiaiden liiketoimille. Molempien osapuolten työrauhan rikkoo lopulta murha, jonka Vince näkee sattumalta. King Jamesin (Ice-T) johtamat rikolliset saavat pakoon pyrkivän todistajan kiinni, mutta kaverinsa avuksi rientävä Don estää vaimennustoimet nappaamalla yhden diilereistä panttivangiksi. Ihmiskilven turvin palomiehet telkeytyvät aarrekartan osoittamaan huoneeseen, josta ei ole toista uloskäyntiä.
Salvatun oven aiheuttamaan pattitilanteeseen olisi helppo kaataa koko elokuva, mutta Hill pusertaa niukkuudella taitavasti pelaavasta käsikirjoituksesta istuimeen naulaavan jännitysnäytelmän. Donin ja Vincen kuumeisesti miettimillä pakokeinoilla sekä huonosti joukkueena toimivien diilerien yrityksillä murtautua huoneeseen vahingoittamatta oveen köytettyä Jamesin pikkuveljeä säädellään sopivasti painetta ja helpotusta, jolloin katsomiskokemuksesta muodostuu pienoinen adrenaliinivuoristorata.
Jottei kissa ja hiiri -leikki menisi liian yksinkertaiseksi, on tarinassa huomioitu myös osanottajien henkinen kantti, mikä lisää leiviskänsä hyvin hoitavien Paxtonin ja Sadlerin sekä mukiinmenevästi suoriutuvien Ice-T:n ja Ice Cuben päärooleihin ripauksen haasteellisuutta. Toivottomuuden partaalla horjuvat palomiehet reagoivat tilanteeseen eri tavoin moraaliltaan joustavan Donin sukeltaessa yhä syvemmälle opportunismiin samalla, kun Vince yrittää toimia kiperimmissäkin tilanteissa omaa etiikkaansa noudattaen. Väistämättömät törmäykset koettelevat kaverusten yhteishenkeä, jonka kestävyys ei ole lainkaan itsestään selvää. Seinän toisella puolella ollaan vielä kiikkerämmällä pohjalla Jamesin kurittomien ja ensisijaisesti omaa etuaan ajavien alaisten kyttäillessä sopivaa tilaisuutta kohentaa asemaansa jengin hierarkiassa.
Etelän valkoisten ja pohjoisen mustien välille avautuva vastakohtaisuuksien kuilu on ammottava, mutta leirit yhdistää kaikista rajoista piittaamaton ahneus. Tuhoisan luonteenpiirteen käsittelyssä Tunkeutujat ei ole yhtä ravisteleva kuin vaikkapa Sierra Madren aarre, mutta pulmallista tilannetta entisestään mutkistavat rikkaudet ja niiden herättämä kullanhimo ovat tarinan kaipaama lisätekijä, jolla elokuva raivaa tiensä viime vuosikymmenen toimintajännäreiden parhaimmistoon.
(12.4.2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti