torstai 28. huhtikuuta 2016

DVD-vitriinin arkistosta, osa 54

The Rock esittää oman ravintolan perustamisesta haaveilevaa, perintäkeikkoja tekevää Beckiä, joka saa houkuttelevan tarjouksen saataviaan karhuavalta Billy Walkerilta. Päästäkseen veloistaan Beck ottaa tehtävän vastaan ja suuntaa Amazonin sademetsiin aikomuksenaan etsiä Walkerin arkeologipoika Travis ja viedä tämä takaisin kotiinsa. Jäljitettävä löytyy helposti, mutta paikallisia asukkaita orjuuttava kaivospomo Hatcher ei halua päästää käsistään Travisia, joka on mittaamattoman arvokkaan muinaisaarteen jäljillä.

Ennakkokatkelmien perusteella lupaavalta vaikuttanut toimintaseikkailu Pako viidakkoon (The Rundown / Welcome to the Jungle, USA 2003) on ensihetkistä alkaen jotain muuta kuin mitä siltä osasi odottaa. Alkeellisella huumorilla ja tietokonetehosteilla silattu alkunäytös menee vielä pohjustuksena, mutta tarina ei lähde kunnolla liikkeelle edes Beckin laskeuduttua Brasiliaan. Paikalliset olosuhteet esitellään pikaisesti ja siinä sivussa Sean William Scottin esittämästä Travisista leivotaan väkisin Beckille koominen aisapari, jonka päähänpistot ovat enemmän vaivaannuttavia kuin hauskoja. Naisrooliakaan ei ole unohdettu, vaan mukaan änkeää vielä Rosario Dawsonin esittämä Mariana, jonka johdolla kolmikko painuu sademetsän siimekseen Hatcherin miehet kannoillaan.


Katsojan viihdytykseksi on varattu yliampuvia temppuja ja hassua toilailua, mutta älyttömyyksien ja hölmöilyn nauratusaste jää lähelle nollaa, ja trailerin lupaamaa toimintaa on aivan liian vähän. Tarinaan ei kannata kiinnittää liikaa huomiota, sillä se sisältää häiritsevän paljon epäloogisuuksia ja ammottavia aukkoja. Näyttelijöitäkään ei pahemmin vaivata vaikeilla rooleilla, vaan kaikki päätähdet selviävät elokuvasta vain hiukan varioiduilla rutiinisuorituksilla. Pahimmin Peter Bergin henkilöohjauksen puutteellisuus paistaa Christopher Walkenista, joka rakentaa Hatcherin hahmon innottomasti kuluneimmista maneereistaan.

Kokonaisuutena Pako viidakkoon jää puolivillaiseksi yritykseksi vanhan ajan seikkailuelokuvan atmosfäärin palauttajana. Henkisen edeltäjänsä Vihreän timantin metsästyksen tavoin se yrittää tavoitella Kadonneen aarteen metsästäjien prologin tunnelmia suoraan kopiointiin asti, mutta kerronnan rytmitys on pielessä, ja lopputuloksena on aivan liikaa pitkäveteistä viidakossa harhailua.

(28.4.2008)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti