Tronin luojan Steven Lisbergerin kausi elokuvateollisuudessa tukahtui 1980-luvun päättyessä neljän vaatimattomasti menestyneen ohjaustyön jälkeen. Uraauurtavan tietokone-eepoksen ja armeliaasti unohdetun Slipstreamin vuoksi Lisberger on jälkikäteen profiloitunut pääasiallisesti scifin tekijäksi, mutta ehtipä mies kokeilla tieteisseikkailujen välissä siipiensä kantavuutta myös teinikomedian saralla.
Pääosaa ohjaajan itsensä käsikirjoittamassa Vipinää viidakossa (Hot Pursuit / Mr. Alligator... See You Later / Trassel i tropikerna, USA/MEX 1987) näyttelee John Cusack, jonka roolituksessa alkaa jo näkyä orastavia yksipuolisuuden merkkejä. Nousevan nuorisotähden hahmo on nimittäin hänen edellisten komedioidensa sankareiden Lane Myerin ja Hoops McCannin tavoin jatkuvan huonotuurisuuden kalvama Dan Bartlett, joka reputtaa lukukauden viimeisen kemian kokeen eikä pääse siksi lähtemään tyttöystävänsä Lorin perheen mukana purjehduslomalle Karibialle. Armollinen professori aikaistaa uusintakuulustelua, jonka kokeessa nukkunut alisuoriutuja läpäisee kirkkaasti, mutta äkillinen onnenpotku tulee sittenkin liian myöhään, sillä kone on jo ilmassa, kun Dan ennättää lentokentälle. Hän ei kuitenkaan suostu luovuttamaan, vaan suuntaa seuraavalle lennolle aikomuksenaan tavoittaa Cronenbergin herrasväki ennen paatin irtautumista laiturista.
Lajityyppi ja juoni ovat aivan toista maata kuin Tronissa, mutta yhdistävänä tekijänä toimii voimakas eskapismi, jossa on leimallisia viitteitä poikien seikkailukirjoista. Danin matkasta sukeutuu kaikkine mutkineen uskomaton harharetki, jonka pyörteissä sankari mm. eksyy viidakkoon, tulee shanghaijatuksi, lukitaan telkien taakse ja osuu merirosvojen tulilinjalle. Pöydälle on siis levitetty täydellisen ajanviete-elokuvan ainekset, mutta harmillisesti Lisbergerillä ei ole selvää käsitystä siitä, mitä niillä voisi tehdä.
Komediaksi Vipinää viidakossa on kaikkea muuta kuin hauska. Ääneen naurattavat vitsit ovat laskettavissa yhden käden sormilla ja leveät hymytkin jäävät vähiin, sillä Lisbergeriä kiinnostaa enemmän sydänsurua potevien rakastavaisten sielunmaisema kuin sketsien kehittely. Cusack ja Wendy Gazelle tekevät parhaansa, mutta jatkuvien vastoinkäymisten ja ikävöinnin kanssa kamppailusta ei saa pätevää komediaa millään. Turhautumista aiheuttaa myös temmon toistuva laahaaminen, joka on jyrkästi ristiriidassa Danin tulenpalavan kiireen kanssa. Ensimmäiset puoli tuntia ovatkin melkoista matelua, mutta rytmitys löytää uomansa, kun Dan saavuttaa takaa-ajoreittinsä ensimmäisen etapin.
Matkaseuraksi lyöttäytyvä vanha merikarhu tuo Robert Loggian hahmossa mukanaan aivan eri luokan vaaratilanteita kuin alkumatkan autokyydin järjestävä ylirento rastaporukka, ja sitä mukaa kuin Danin mitta täyttyy, alkavat päähänpistotkin hurjistua. Isolla vaihteella porhaltavassa viimeisessä kolmanneksessa ei ole tietoakaan joutokäynnistä, ja silkaksi toiminnaksi äityvä loppuhuipennus on jopa aidosti jännittävä. Jos alun jahkailun tilalla olisi vastaavaa menoa, voitaisiin puhua peräti unohdetusta klassikosta.
Nykyisessä muodossaan Vipinää viidakossa on pikemminkin haalea kuin kuuma, mutta kuriositeettina elokuva on tutustumisen arvoinen ainakin Cusackin ja ensiesiintymisensä tekevän Ben Stillerin ihailijoille. Ja vaikkei filmistä jäisi muuta käteen, ainakin maisemat ovat kuin postikortista.
Pääosaa ohjaajan itsensä käsikirjoittamassa Vipinää viidakossa (Hot Pursuit / Mr. Alligator... See You Later / Trassel i tropikerna, USA/MEX 1987) näyttelee John Cusack, jonka roolituksessa alkaa jo näkyä orastavia yksipuolisuuden merkkejä. Nousevan nuorisotähden hahmo on nimittäin hänen edellisten komedioidensa sankareiden Lane Myerin ja Hoops McCannin tavoin jatkuvan huonotuurisuuden kalvama Dan Bartlett, joka reputtaa lukukauden viimeisen kemian kokeen eikä pääse siksi lähtemään tyttöystävänsä Lorin perheen mukana purjehduslomalle Karibialle. Armollinen professori aikaistaa uusintakuulustelua, jonka kokeessa nukkunut alisuoriutuja läpäisee kirkkaasti, mutta äkillinen onnenpotku tulee sittenkin liian myöhään, sillä kone on jo ilmassa, kun Dan ennättää lentokentälle. Hän ei kuitenkaan suostu luovuttamaan, vaan suuntaa seuraavalle lennolle aikomuksenaan tavoittaa Cronenbergin herrasväki ennen paatin irtautumista laiturista.
Lajityyppi ja juoni ovat aivan toista maata kuin Tronissa, mutta yhdistävänä tekijänä toimii voimakas eskapismi, jossa on leimallisia viitteitä poikien seikkailukirjoista. Danin matkasta sukeutuu kaikkine mutkineen uskomaton harharetki, jonka pyörteissä sankari mm. eksyy viidakkoon, tulee shanghaijatuksi, lukitaan telkien taakse ja osuu merirosvojen tulilinjalle. Pöydälle on siis levitetty täydellisen ajanviete-elokuvan ainekset, mutta harmillisesti Lisbergerillä ei ole selvää käsitystä siitä, mitä niillä voisi tehdä.
Komediaksi Vipinää viidakossa on kaikkea muuta kuin hauska. Ääneen naurattavat vitsit ovat laskettavissa yhden käden sormilla ja leveät hymytkin jäävät vähiin, sillä Lisbergeriä kiinnostaa enemmän sydänsurua potevien rakastavaisten sielunmaisema kuin sketsien kehittely. Cusack ja Wendy Gazelle tekevät parhaansa, mutta jatkuvien vastoinkäymisten ja ikävöinnin kanssa kamppailusta ei saa pätevää komediaa millään. Turhautumista aiheuttaa myös temmon toistuva laahaaminen, joka on jyrkästi ristiriidassa Danin tulenpalavan kiireen kanssa. Ensimmäiset puoli tuntia ovatkin melkoista matelua, mutta rytmitys löytää uomansa, kun Dan saavuttaa takaa-ajoreittinsä ensimmäisen etapin.
Matkaseuraksi lyöttäytyvä vanha merikarhu tuo Robert Loggian hahmossa mukanaan aivan eri luokan vaaratilanteita kuin alkumatkan autokyydin järjestävä ylirento rastaporukka, ja sitä mukaa kuin Danin mitta täyttyy, alkavat päähänpistotkin hurjistua. Isolla vaihteella porhaltavassa viimeisessä kolmanneksessa ei ole tietoakaan joutokäynnistä, ja silkaksi toiminnaksi äityvä loppuhuipennus on jopa aidosti jännittävä. Jos alun jahkailun tilalla olisi vastaavaa menoa, voitaisiin puhua peräti unohdetusta klassikosta.
Nykyisessä muodossaan Vipinää viidakossa on pikemminkin haalea kuin kuuma, mutta kuriositeettina elokuva on tutustumisen arvoinen ainakin Cusackin ja ensiesiintymisensä tekevän Ben Stillerin ihailijoille. Ja vaikkei filmistä jäisi muuta käteen, ainakin maisemat ovat kuin postikortista.
(11.6.2007)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti