Eikö Belgiassa ole lainkaan värifilmiä? Tarkempi tutkiskelu osoittaa, että on toki, mutta Suomeen harvakseltaan tuoduista sikäläisistä elokuvista on silti huomattavan suuri osa mustavalkoisia. Yhtä lailla silmiin pistävää on näyttelijä Benoît Poelvoorden esiintyminen juurikin väreistä riisutuissa elokuvissa. Kuin varmemman vakuudeksi Man Bites Dogin ja Les convoyeurs attendentin keskusroolit saavat jatkoa elokuvassa Aaltra – vihaiset jalattomat miehet (Aaltra / Vihaiset (jalattomat miehet) / Arga män (utan ben), FRA/BEL 2004) lähes huomaamattoman näyttäytymisen muodossa. Eivätkä yhtäläisyydet lopu vielä tähänkään, sillä Gustave de Kervernin ja Benoît Delépinen käsikirjoittama, ohjaama ja pääosittama Aaltra tarkastelee kahden edellä mainitun teoksen tavoin ihmiselon absurdia puolta tummasävyisen huumorin säestämänä.
Maalaismaisemista alkavan elokuvan vihaiset miehet ovat naapurukset, motocross-entusiasti ja maanviljelijä, joiden yhteiselo on yhtä kyräilyä ja kevyttä kiusantekoa. Torailun kiristämän vieterin pohja tulee motoristin osalta lopulta vastaan, kun traktorikuski onnistuu järjestämään hänelle potkut töistä metkuillaan. Kiukkua ryhdytään purkamaan tappelemalla, mutta hyvään vauhtiin pääsevän nujakan keskeyttää miesten päälle laskeutuva peräkärry, joka rampauttaa molemmat pyörätuolipotilaiksi. Onnettomuus vetää mielet apeiksi, mutta miehet eivät anna periksi, vaan lähtevät Suomeen hakemaan peräkärryvalmistajalta korvauksia.
Minimalistisin metodein kerrottu Aaltra rakentuu puhtaasti tuokiokuvamaisista kohtauksista, joissa ei puhuta paljon eikä juhlita kameran liikuttelulla tai leikkauksilla. Pysähtyneisyydestä hahmottuu kuitenkin hyvin kasassa pysyvä tragikomedia, joka myös jättää reilusti tilaa katsojan havainnoinnille ja päätelmille. Tyyliin sopii sekin, ettei yleisöltä edes yritetä kalastella sympatiapisteitä, vaan yhteisen sävelen löytävät päähenkilöt saavat jatkaa epäkorrektia mellastamistaan vammautumisen jälkeenkin vailla merkkiäkään henkisestä kasvusta. Katkeruuden voimin eteen päin porhaltavat lurjukset käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihmisten myötätuntoa ja heittäytyvät hankaliksi silkkaa ilkeyttään, mutta saavat myös maksaa kolttosistaan täyden hinnan vastoinkäymisten täyteisellä matkalla.
Hahmot tuntuvat aidoilta ja heidän reissunsa on yllättävine käänteineenkin uskottava, mutta ääneen lausumattomia sääntöjä hykerryttävällä tavalla rikkovien ohjaajadebytanttien ote ei pidä aivan loppuun asti. Kun tarinan juju selviää, muuttuvat useiden kohtausten ratkaisut turhan itsestään selviksi. Matkan päätöskin on nasevuudestaan huolimatta ilmeinen, minkä lisäksi tekijät sortuvat nokkeluudessaan kiusallisen selvään vaikutteiden alleviivaukseen huokealla sisäpiirin vitsillä, vaikka kunnianosoitus on sinällään hieno ele.
Maalaismaisemista alkavan elokuvan vihaiset miehet ovat naapurukset, motocross-entusiasti ja maanviljelijä, joiden yhteiselo on yhtä kyräilyä ja kevyttä kiusantekoa. Torailun kiristämän vieterin pohja tulee motoristin osalta lopulta vastaan, kun traktorikuski onnistuu järjestämään hänelle potkut töistä metkuillaan. Kiukkua ryhdytään purkamaan tappelemalla, mutta hyvään vauhtiin pääsevän nujakan keskeyttää miesten päälle laskeutuva peräkärry, joka rampauttaa molemmat pyörätuolipotilaiksi. Onnettomuus vetää mielet apeiksi, mutta miehet eivät anna periksi, vaan lähtevät Suomeen hakemaan peräkärryvalmistajalta korvauksia.
Minimalistisin metodein kerrottu Aaltra rakentuu puhtaasti tuokiokuvamaisista kohtauksista, joissa ei puhuta paljon eikä juhlita kameran liikuttelulla tai leikkauksilla. Pysähtyneisyydestä hahmottuu kuitenkin hyvin kasassa pysyvä tragikomedia, joka myös jättää reilusti tilaa katsojan havainnoinnille ja päätelmille. Tyyliin sopii sekin, ettei yleisöltä edes yritetä kalastella sympatiapisteitä, vaan yhteisen sävelen löytävät päähenkilöt saavat jatkaa epäkorrektia mellastamistaan vammautumisen jälkeenkin vailla merkkiäkään henkisestä kasvusta. Katkeruuden voimin eteen päin porhaltavat lurjukset käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihmisten myötätuntoa ja heittäytyvät hankaliksi silkkaa ilkeyttään, mutta saavat myös maksaa kolttosistaan täyden hinnan vastoinkäymisten täyteisellä matkalla.
Hahmot tuntuvat aidoilta ja heidän reissunsa on yllättävine käänteineenkin uskottava, mutta ääneen lausumattomia sääntöjä hykerryttävällä tavalla rikkovien ohjaajadebytanttien ote ei pidä aivan loppuun asti. Kun tarinan juju selviää, muuttuvat useiden kohtausten ratkaisut turhan itsestään selviksi. Matkan päätöskin on nasevuudestaan huolimatta ilmeinen, minkä lisäksi tekijät sortuvat nokkeluudessaan kiusallisen selvään vaikutteiden alleviivaukseen huokealla sisäpiirin vitsillä, vaikka kunnianosoitus on sinällään hieno ele.
(13.12.2007)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti