Uuno Turhapuro -sarjan neljäs osa Häpy endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (Häpy Endkö? / En ny Uuno Turhapuro eller hur Uuno Turhapuro fick en så vacker och rik hustru / Hapless End? Or How Numbskull Emptybrook Won the Hand of Such a Rich and Beautiful Lady, FIN 1977) ottaa askeleen taakse päin palaten tuttujen hahmojen historiaan ajalta ennen ensimmäistä elokuvaa. Keskeisen tapahtumaketjun muodostavat maalaispoika-Uunon saapuminen Helsinkiin, hänen tutustumisensa Härski Hartikaiseen ja Lörssoniin sekä lähtemättömän vaikutuksen tekeminen Elisabeth Tuuraan.
Sarjaa kronologisessa järjestyksessä katsoen onnistuneen Lottovoittaja UKK Turhapuron jälkeen tehdyltä Häpy endkö?:ltä on lupa odottaa paljon, mutta jatko-osien suoltaminen yhden elokuvan vuositahdilla on tainnut sittenkin olla liian tiukka tavoite. Nousevan kurssin katkeamisen seurauksena on ankea paluu sarjan perusheikkouksien pariin.
Irrallisesta kohtauksesta toiseen säntäilevän elokuvan suurin ongelma on tärkeimpien käänteiden kuittaaminen itsestäänselvyyksinä. Uunon sopeutuminen Helsinkiin ohitetaan kertojaäänen maininnalla, kaveruussuhteet solmitaan noin vain, vaikka Hartikainen ja Lörsson eivät näytä lainkaan kiinnostuneilta työnhaussa tapaamastaan maalaisesta, ja Elisabethista jää kuva kaikkea muuta kuin vaikeasti valloitettavana. Näiden tulevaisuuden kannalta merkityksellisten hetkien sijasta kerronnan rytmitys painottaa nurinkurisesti vähäpätöisempiä kohtauksia, kuten Lörssonin ja Karolus Tuuran kännäys- ja pellehyppysessiota.
Sisältö jää näin vajavaiseksi, mutta hukattuja mahdollisuuksia paikataan hiukan hahmottelemalla Uunosta itsekkäästi päämääräänsä tavoitteleva pyrkyri. Enimmäkseen väärinkäsityksistä ja yksinkertaisten asioiden monimutkaistamisesta revittävä komiikka naurattaa paikoitellen makeasti, mutta Spede Pasasen käsikirjoitus on samanlaista vähän sinne päin roiskimista kuin Pekka Aineen kuvaus ja Ere Kokkosen ohjauskin.
Sarjaa kronologisessa järjestyksessä katsoen onnistuneen Lottovoittaja UKK Turhapuron jälkeen tehdyltä Häpy endkö?:ltä on lupa odottaa paljon, mutta jatko-osien suoltaminen yhden elokuvan vuositahdilla on tainnut sittenkin olla liian tiukka tavoite. Nousevan kurssin katkeamisen seurauksena on ankea paluu sarjan perusheikkouksien pariin.
Irrallisesta kohtauksesta toiseen säntäilevän elokuvan suurin ongelma on tärkeimpien käänteiden kuittaaminen itsestäänselvyyksinä. Uunon sopeutuminen Helsinkiin ohitetaan kertojaäänen maininnalla, kaveruussuhteet solmitaan noin vain, vaikka Hartikainen ja Lörsson eivät näytä lainkaan kiinnostuneilta työnhaussa tapaamastaan maalaisesta, ja Elisabethista jää kuva kaikkea muuta kuin vaikeasti valloitettavana. Näiden tulevaisuuden kannalta merkityksellisten hetkien sijasta kerronnan rytmitys painottaa nurinkurisesti vähäpätöisempiä kohtauksia, kuten Lörssonin ja Karolus Tuuran kännäys- ja pellehyppysessiota.
Sisältö jää näin vajavaiseksi, mutta hukattuja mahdollisuuksia paikataan hiukan hahmottelemalla Uunosta itsekkäästi päämääräänsä tavoitteleva pyrkyri. Enimmäkseen väärinkäsityksistä ja yksinkertaisten asioiden monimutkaistamisesta revittävä komiikka naurattaa paikoitellen makeasti, mutta Spede Pasasen käsikirjoitus on samanlaista vähän sinne päin roiskimista kuin Pekka Aineen kuvaus ja Ere Kokkosen ohjauskin.
(20.7.2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti