Hal Roachin maineikkailla elokuvastudioilla yhteistyönsä aloittanutta Stan Laurel & Oliver Hardy -duoa voi hyvällä syyllä kutsua koko elokuvahistorian toimivimmaksi koomikkopariksi. Täydellistä yhteenkuuluvuutta henkivän kaksikon menestyksellinen luomisjakso 1920- ja 1930-luvuilla tuotti kymmenittäin loisteliaita komedioita, eikä voittokulkua katkaissut monien aikalaisten kohtaloksi koitunut siirtyminen mykkäkaudesta äänielokuviin. Valitettavasti komean uran käänsi alamäkeen 20th Century Foxin kanssa tehty onneton sopimus, joka vei taitureilta mahdollisuuden vaikuttaa elokuvien sisältöön ja pudotti heidät B-tuotantojen näyttelijöiksi. Seurauksena oli laadun romahtaminen, mikä ei tietenkään ole sittemmin estänyt jakelijoita markkinoimasta näitä puolivillaisia tekeleitä klassikkoina.
Toisena Fox-tuotantona valmistunut Taitamattomat taikurit (A-Haunting We Will Go / Falska fakirer / Fula filurer, USA 1942) on hyvä esimerkki olosuhteiden muutoksesta. Elokuva alkaa kuin lähes mikä tahansa aiemmista Laurel & Hardy -filmeistä. Stan ja Ollie ovat joutuneet jälleen kahnauksiin virkavallan kanssa ja saavat kehotuksen poistua kaupungista vankeusrangaistuksen uhalla. Yritys liftata Floridaan päättyy nolosti, mutta sanomalehti-ilmoitus avaa mahdollisuuden päästä junalla Daytoniin. Ilmoituksen jujuna on ruumisarkun kuljetustehtävä, jonka hyväuskoiset kaverukset ottavat vastaan autuaan tietämättöminä työtä tarjoavien gangstereiden todellisista tarkoitusperistä. Tehtävän yksinkertaisuudesta huolimatta Stan ja Ollie onnistuvat sotkemaan täydellisesti konnien suunnitelman ja tulevat kommellusten myötä värvätyiksi Dante the Magicianin taikashow'n avustajiksi.
Alfred Werkerin ohjaama Taitamattomat taikurit ei ole juoneltaan sen huonompi moni muu pitkistä Laurel & Hardy -filmeistä, mutta tilanteiden kehittyessä pääosakaksikko ajautuu yhä kauemmas tapahtumien keskipisteestä niin, että he ovat elokuvan päätteeksi statisteja sekä Danten näytöksessä että tarinassa. Kolmanneksi vetonaulaksi haalitun, tuolloin suositun taikurin silmänkääntötemppujen ja perintöä havittelevien gangstereiden valtataistelun nostaminen elokuvan toisen puoliskon pääasioiksi ei ole täysin tuomittavaa, sillä mestarikoomikoiden ote on alusta alkaen pahasti hukassa. Tavaramerkkirutiinit vedetään läpi kuin pakollisina kuvioina, ja keskinäisestä sanailusta puuttuu kipinä kokonaan. Lannistuneeseen hauskutukseen puhaltaa hiukan henkeä Laurelin kuuluisaa sormileikkisarjaa jatkava äänirautavariaatio sekä intialaisen köysitempun ympärille rakennettu sketsi, mutta kaiken kaikkiaan Taitamattomat taikurit on surullista katsottavaa. Ja kun romanttisilla sivupoluilla ja loppuyllätyksellä varustettu rikosjuonikin on kovin vaatimatonta tasoa, jää lopulta käteen yksi Laurelin ja Hardyn heikoimmista saavutuksista.
Toisena Fox-tuotantona valmistunut Taitamattomat taikurit (A-Haunting We Will Go / Falska fakirer / Fula filurer, USA 1942) on hyvä esimerkki olosuhteiden muutoksesta. Elokuva alkaa kuin lähes mikä tahansa aiemmista Laurel & Hardy -filmeistä. Stan ja Ollie ovat joutuneet jälleen kahnauksiin virkavallan kanssa ja saavat kehotuksen poistua kaupungista vankeusrangaistuksen uhalla. Yritys liftata Floridaan päättyy nolosti, mutta sanomalehti-ilmoitus avaa mahdollisuuden päästä junalla Daytoniin. Ilmoituksen jujuna on ruumisarkun kuljetustehtävä, jonka hyväuskoiset kaverukset ottavat vastaan autuaan tietämättöminä työtä tarjoavien gangstereiden todellisista tarkoitusperistä. Tehtävän yksinkertaisuudesta huolimatta Stan ja Ollie onnistuvat sotkemaan täydellisesti konnien suunnitelman ja tulevat kommellusten myötä värvätyiksi Dante the Magicianin taikashow'n avustajiksi.
Alfred Werkerin ohjaama Taitamattomat taikurit ei ole juoneltaan sen huonompi moni muu pitkistä Laurel & Hardy -filmeistä, mutta tilanteiden kehittyessä pääosakaksikko ajautuu yhä kauemmas tapahtumien keskipisteestä niin, että he ovat elokuvan päätteeksi statisteja sekä Danten näytöksessä että tarinassa. Kolmanneksi vetonaulaksi haalitun, tuolloin suositun taikurin silmänkääntötemppujen ja perintöä havittelevien gangstereiden valtataistelun nostaminen elokuvan toisen puoliskon pääasioiksi ei ole täysin tuomittavaa, sillä mestarikoomikoiden ote on alusta alkaen pahasti hukassa. Tavaramerkkirutiinit vedetään läpi kuin pakollisina kuvioina, ja keskinäisestä sanailusta puuttuu kipinä kokonaan. Lannistuneeseen hauskutukseen puhaltaa hiukan henkeä Laurelin kuuluisaa sormileikkisarjaa jatkava äänirautavariaatio sekä intialaisen köysitempun ympärille rakennettu sketsi, mutta kaiken kaikkiaan Taitamattomat taikurit on surullista katsottavaa. Ja kun romanttisilla sivupoluilla ja loppuyllätyksellä varustettu rikosjuonikin on kovin vaatimatonta tasoa, jää lopulta käteen yksi Laurelin ja Hardyn heikoimmista saavutuksista.
(30.3.2008)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti