Monista Bud Spencerin ja Terence Hillin yhteisistä elokuvista tutut Miamin kaupunkimaisemat saavat toimia näyttämönä myös Hillin yliluonnollisessa sooloseikkailussa Superkyttä (Poliziotto superpiù / Supersnooper / Super Snooper / Super Fuzz, ITA/SPA/USA 1980), jossa sinisilmä esittää konstaapeli Dave Speediä. Rämeen keskellä sijaitsevaan intiaanireservaattiin parkkisakkoa perimään lähetetty Dave jää NASA:n salaisen kokeen seurauksena taivaalta putoavan plutoniumlaskeuman alle, mikä ei koidukaan ennusteiden vastaisesti kuolemaksi, vaan antaa hänelle tukun uusia kykyjä, joilla on tosin ikävä taipumus kumoutua aina, kun Dave näkee punaista.
Sergio Corbuccin ohjaama ja yhdessä Sabatino Ciuffinin kanssa kirjoittama juoni seurailee supersankarien syntytarinoiden peruslinjoja, jotka ovat vallalla nykyisissäkin sarjakuvafilmatisoinneissa, kuten Spider-Manin esimerkki osoittaa. Kohtalon oikusta yli-ihmiseksi muuttuva Dave on aluksi ymmällään uusista voimista, joiden kunnollinen hallinta alkaa luonnistua vasta totuttelun ja muutaman virhearvion jälkeen. Poikkeuksellisesti Dave ei vaivaa päätään salaisen supersankari-identiteetin kehittelyllä, vaan käyttelee kykyjään aina tilanteen mukaan, mikä on ajaa hänen skeptisen parinsa Dunlopin pois tolaltaan ja yllättää taatusti virkatehtävissä vastaan tulevat rikolliset. Pikkutekijöiden kiinniotto toimii kevyenä harjoitteluna ennen kuin Dave ottaa tähtäimeensä rahanväärentäjäksi epäilemänsä gangsteripomo Tony Torpedon, jonka syyllisyyden todistaminen ei ole superpoliisillekaan mikään läpihuutojuttu.
Ketterästi etenevä toimintakomedia on toki kaavamainen ja sisällöltään kevyt, mutta supervoimilla pelleily toimii mukavasti sketsien moninaisuuden ja Terence Hillin hyväntuulisen esiintymisen ansiosta. Jakamaton pääosa sallisi tähdelle laajemman skaalan näyttelemiseen, mutta Hill tekee tämänkin roolin yllätyksettömästi hyviksi havaituilla perusasetuksilla. Nyrkkitappeluita on sentään karsittu tuntuvasti, ja Dunlopia näyttelevä Ernest Borgnine on aisaparina huomattavasti säyseämpi kuin Spencer, mutta Hillin vakiorutiinit, kuten rikollisten nöyryyttäminen, verbaalinen sukkeluus ja vastakkaisen sukupuolen liehittely toistuvat muuttumattomina tässäkin elokuvassa.
Superkyttä ei mullista maailmoja tai ole mikään merkkipaalu Corbuccin liki 40-vuotisella uralla, mutta viihteenä se täyttää paikkansa siinä missä valtaosa Hillin ja Spencerin rymykomedioistakin. Ja onhan loppukohtauksen huipennuskin mitä mainiointa hölmöilyä huolimatta vitsin arvattavuudesta.
Sergio Corbuccin ohjaama ja yhdessä Sabatino Ciuffinin kanssa kirjoittama juoni seurailee supersankarien syntytarinoiden peruslinjoja, jotka ovat vallalla nykyisissäkin sarjakuvafilmatisoinneissa, kuten Spider-Manin esimerkki osoittaa. Kohtalon oikusta yli-ihmiseksi muuttuva Dave on aluksi ymmällään uusista voimista, joiden kunnollinen hallinta alkaa luonnistua vasta totuttelun ja muutaman virhearvion jälkeen. Poikkeuksellisesti Dave ei vaivaa päätään salaisen supersankari-identiteetin kehittelyllä, vaan käyttelee kykyjään aina tilanteen mukaan, mikä on ajaa hänen skeptisen parinsa Dunlopin pois tolaltaan ja yllättää taatusti virkatehtävissä vastaan tulevat rikolliset. Pikkutekijöiden kiinniotto toimii kevyenä harjoitteluna ennen kuin Dave ottaa tähtäimeensä rahanväärentäjäksi epäilemänsä gangsteripomo Tony Torpedon, jonka syyllisyyden todistaminen ei ole superpoliisillekaan mikään läpihuutojuttu.
Ketterästi etenevä toimintakomedia on toki kaavamainen ja sisällöltään kevyt, mutta supervoimilla pelleily toimii mukavasti sketsien moninaisuuden ja Terence Hillin hyväntuulisen esiintymisen ansiosta. Jakamaton pääosa sallisi tähdelle laajemman skaalan näyttelemiseen, mutta Hill tekee tämänkin roolin yllätyksettömästi hyviksi havaituilla perusasetuksilla. Nyrkkitappeluita on sentään karsittu tuntuvasti, ja Dunlopia näyttelevä Ernest Borgnine on aisaparina huomattavasti säyseämpi kuin Spencer, mutta Hillin vakiorutiinit, kuten rikollisten nöyryyttäminen, verbaalinen sukkeluus ja vastakkaisen sukupuolen liehittely toistuvat muuttumattomina tässäkin elokuvassa.
Superkyttä ei mullista maailmoja tai ole mikään merkkipaalu Corbuccin liki 40-vuotisella uralla, mutta viihteenä se täyttää paikkansa siinä missä valtaosa Hillin ja Spencerin rymykomedioistakin. Ja onhan loppukohtauksen huipennuskin mitä mainiointa hölmöilyä huolimatta vitsin arvattavuudesta.
(10.5.2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti