Tasaisena virtana pulppuavien supersankarielokuvien kysyntä ei ole vielä osoittanut laantumisen merkkejä, ja laajalti tunnettujen hahmojen lisäksi tilausta riittää myös kapeampaa kannatusta nauttivien sankareiden selluloidiseikkailuille. Kaikesta tästä voi kiittää faneja, jotka ovat itsekin päätyneet aiheeksi James Dale Robinsonin esikoisohjaukseen Sarjakuvia ja konnia (Comic Book Villains, USA 2002).
Yhtenä suurena takautumana kerrotun tarinan keskushenkilö on Archie-niminen keräilijä (DJ Qualls), joka on kanta-asiakkuuden kautta ystävystynyt sarjakuvakauppias Raymondin (Donal Logue) kanssa. Archien pikkukaupunkielämä on kietoutunut Raymondin kaupan ympärille, mutta rutiinille tulee loppu, kun toinen vakioasiakas Conan (Danny Masterson) kertoo rouva Creswellin (Eileen Brennan) edesmenneen pojan jälkeensä jättämästä kokoelmasta. Sattumoisin Conan on paljastanut tietonsa myös kilpailevaa puotia pyörittäville Normanille (Michael Rapaport) ja Judylle (Natasha Lyonne), liiketoimintaan keskittyneille yrittäjille, joita sarjakuviin kuolemanvakavasti suhtautuva Raymond ei voi sietää. Rouva Creswellillä ei ole aikomustakaan myydä kenellekään kokoelmaa, jonka näkeminen herättää molemmissa kauppiaissa parantumattoman pakkomielteen.
Kevyen humoristisissa merkeissä alkava tarina johdattaa katsojan pehmeästi sarjakuvafanien sielunelämään esittelemällä henkilöt Archien kertojanäänen johdatuksella. Sarjakuvakäsikirjoittajanakin menestynyt Robinson tuntee yleisönsä ja sen sisäisen hierarkian, mikä mahdollistaisi High Fidelityn tai Clerksin tavoin toimivan komediallisen kuvauksen sosiaalisesti rajoittuneiden ja sarjakuvista loputtomiin väittelevien fakki-idioottien divarissa notkumisesta. Kunnianhimoisemman reitin valinnut Robinson ohjaa kuitenkin juonen synkemmille vesille himoitun kokoelman laukaistessa kauppiaissa piilevän ahneuden, materialismin ja hyväksytyksi tulemisen tarpeen. Harkintakyvyn sumentumisesta käynnistyvä moraalinen syöksykierre katkaisee myös elokuvan siivet, sillä Robinson ei saa kehitelmäänsä toimimaan oikein millään tasolla.
Loppuosan käänteet ovat aivan liian helposti arvattavia, ja mustaksi tarkoitetun huumorin huvittavuuskin on kovin väkinäistä. Samalla korostuu elokuvan pahin vika eli stereotyyppisistä ominaisuuksista rakennetut ja pinnallisesti kuvatut henkilöt, jotka ovat liian yhdentekeviä, jotta heidän kohtalostaan viitsisi suuremmin välittää. Suhteellisen nimekkäistä B-ryhmäläisistä koostuva näyttelijäporukka on ansainnut palkkansa, mutta hekään eivät saa puhallettua riittävästi eloa roolihahmoihin.
Kuin varmemmaksi vakuudeksi Robinson viimeistelee elokuvansa onttouden vielä osoittelevalla epilogilla, joka suorastaan käskee sarjakuvakasojensa keskelle juuttuneita faneja kasvamaan aikuisiksi ja hankkimaan elämän. Viestin perillemeno alleviivataan vielä epäuskottavalla esimerkillä elämäntapamuutoksen autuaaksi tekevästä voimasta.
Täydellisessä keskinkertaisuudessaan Sarjakuvia ja konnia kestää noin yhden katselun, josta sarjakuvaharrastaja saa varmasti enemmän irti kuin keskivertovuokraaja. Siinä sivussa sopii kuitenkin varautua kestämään pienimuotoista, symbolisen keskisormen heiluttelua palkitulta sarjakuvakäsikirjoittajalta, jolle elokuvan tekeminen on varmasti ollut hyvin terapeuttinen kokemus.
Yhtenä suurena takautumana kerrotun tarinan keskushenkilö on Archie-niminen keräilijä (DJ Qualls), joka on kanta-asiakkuuden kautta ystävystynyt sarjakuvakauppias Raymondin (Donal Logue) kanssa. Archien pikkukaupunkielämä on kietoutunut Raymondin kaupan ympärille, mutta rutiinille tulee loppu, kun toinen vakioasiakas Conan (Danny Masterson) kertoo rouva Creswellin (Eileen Brennan) edesmenneen pojan jälkeensä jättämästä kokoelmasta. Sattumoisin Conan on paljastanut tietonsa myös kilpailevaa puotia pyörittäville Normanille (Michael Rapaport) ja Judylle (Natasha Lyonne), liiketoimintaan keskittyneille yrittäjille, joita sarjakuviin kuolemanvakavasti suhtautuva Raymond ei voi sietää. Rouva Creswellillä ei ole aikomustakaan myydä kenellekään kokoelmaa, jonka näkeminen herättää molemmissa kauppiaissa parantumattoman pakkomielteen.
Kevyen humoristisissa merkeissä alkava tarina johdattaa katsojan pehmeästi sarjakuvafanien sielunelämään esittelemällä henkilöt Archien kertojanäänen johdatuksella. Sarjakuvakäsikirjoittajanakin menestynyt Robinson tuntee yleisönsä ja sen sisäisen hierarkian, mikä mahdollistaisi High Fidelityn tai Clerksin tavoin toimivan komediallisen kuvauksen sosiaalisesti rajoittuneiden ja sarjakuvista loputtomiin väittelevien fakki-idioottien divarissa notkumisesta. Kunnianhimoisemman reitin valinnut Robinson ohjaa kuitenkin juonen synkemmille vesille himoitun kokoelman laukaistessa kauppiaissa piilevän ahneuden, materialismin ja hyväksytyksi tulemisen tarpeen. Harkintakyvyn sumentumisesta käynnistyvä moraalinen syöksykierre katkaisee myös elokuvan siivet, sillä Robinson ei saa kehitelmäänsä toimimaan oikein millään tasolla.
Loppuosan käänteet ovat aivan liian helposti arvattavia, ja mustaksi tarkoitetun huumorin huvittavuuskin on kovin väkinäistä. Samalla korostuu elokuvan pahin vika eli stereotyyppisistä ominaisuuksista rakennetut ja pinnallisesti kuvatut henkilöt, jotka ovat liian yhdentekeviä, jotta heidän kohtalostaan viitsisi suuremmin välittää. Suhteellisen nimekkäistä B-ryhmäläisistä koostuva näyttelijäporukka on ansainnut palkkansa, mutta hekään eivät saa puhallettua riittävästi eloa roolihahmoihin.
Kuin varmemmaksi vakuudeksi Robinson viimeistelee elokuvansa onttouden vielä osoittelevalla epilogilla, joka suorastaan käskee sarjakuvakasojensa keskelle juuttuneita faneja kasvamaan aikuisiksi ja hankkimaan elämän. Viestin perillemeno alleviivataan vielä epäuskottavalla esimerkillä elämäntapamuutoksen autuaaksi tekevästä voimasta.
Täydellisessä keskinkertaisuudessaan Sarjakuvia ja konnia kestää noin yhden katselun, josta sarjakuvaharrastaja saa varmasti enemmän irti kuin keskivertovuokraaja. Siinä sivussa sopii kuitenkin varautua kestämään pienimuotoista, symbolisen keskisormen heiluttelua palkitulta sarjakuvakäsikirjoittajalta, jolle elokuvan tekeminen on varmasti ollut hyvin terapeuttinen kokemus.
(10.4.2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti